Istuin kerran keskellä huonetta ja sain osakseni kahdenkymmenen ihmisen verran positiivisia lausahduksia korvaani ja korvaltani sydämeeni. Yhden asian huomasin jälleen toistuvan " sinä olet aina niin iloinen ". Tuon lauseen kuullut olen aika usean kerran eri ihanista lähteistä. Se on aina herättänyt minussa jonkin verran kysymyksiä " Miten niin olen, en ole, miksi ihmiset niin ajattelevat jne. ". Ymmärrän ja koen kyllä olevani suhteellisen positiivinen, mutten koe olevani aina iloinen, onko kukaan aina iloinen ?Kuulenko sitä siksi, etten salli täysin itseni olevan jotain muuta. Tai itsessäni ilmenevän. Eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä mitä muut ajattelevat, mutta silti tämä herättää minussa jotain. Jotain. Saamme osaksemme johdatusta, merkkejä, tarkastella itseämme, vinkkejä - Tutkin ja tarkkailen - kiitos. Mitä. Ja kyllä, sillä on merkitystä. Ehkä juuri siksi minun on helpompi olla yksin alakuloinen kuin seurassa. Ollakseni enenevässä määrin rehellisempi elämälle kirjoitan siitä. Rakkaus.
Tänään minä en koe iloa, tai kuka tietää mitä tunnin kuluttua koen. Nyt en koe iloa. Minua väsyttää ja kasvojani kutittaa. Ihoni reagoi. Minä reagoin. Unen vähyys herkistää ihmisen, minut. Sitä kokee olevansa jotenkin hauras, lailla höyhenen tuulen mukana olematta ankkuroitunut yhtään mihinkään. Keho on hauras, mieli on hauras. Kyyneleet ovat silmissä syystä tietämättömästä. Olen hiljainen. Olen kaukana jossain.
Pyrin olemaan niin hyvin kuin mahdollista. Olemaan tässä. Pyrkiminen on välillä se mikä sen estää - paradoksaalista. Pyrkimättä olennaiseen, olevaiseen, voi vain olla. Pikkuinen nukkuu niin hoivaavasti tuossa patjalla punaisen, pehmeän maton päällä. Pieni hymy kiirii huulilleni, niin rauhassa hän on, niin taivaallisen ihana ihmislapsi. Jos lepäänkin vain tässä tunteessa, välittämättä yhtään mistään muusta. Ihoani kutittaa jälleen. Lapsi tuhisee, nostaa unissaan pientä kättänsä. Kärpänen laskeutuu hänen otsalleen, hän laskee kätensä nenälleen. Unissaan. Huitaisen kärpäsen pois hänestä.
Ajatuksieni virtaa, ajatukseni virtaavat. Käyskentelen pihamaalla avojalkaisin. Maa on jo kylmä. Kylmä maa tekee hyvää. Juurruttaa. Käyskentelen ja etsin värejä päivääni. Harmaiden pilvien takana on taivaansini,tuolla pohjoisessa ilmansuunnassa - sinitaivas. Tuuli tuulee juuri sieltä tuoden sineä minuun.
Päätän tehdä jotain toisin kuin yleensä tämänkaltaisessa olotilassa. Olematta yksin otan vastaan seuran. Kiitän hänestä, joka saapuu.
Ja koen iloa, että koen kaikenmoisia tuntemuksia. Tuntemusteni kimara opettaa. Kokea elämää tuntien sen elämän elävän minua.
Tänään minä en koe iloa, tai kuka tietää mitä tunnin kuluttua koen. Nyt en koe iloa. Minua väsyttää ja kasvojani kutittaa. Ihoni reagoi. Minä reagoin. Unen vähyys herkistää ihmisen, minut. Sitä kokee olevansa jotenkin hauras, lailla höyhenen tuulen mukana olematta ankkuroitunut yhtään mihinkään. Keho on hauras, mieli on hauras. Kyyneleet ovat silmissä syystä tietämättömästä. Olen hiljainen. Olen kaukana jossain.
Pyrin olemaan niin hyvin kuin mahdollista. Olemaan tässä. Pyrkiminen on välillä se mikä sen estää - paradoksaalista. Pyrkimättä olennaiseen, olevaiseen, voi vain olla. Pikkuinen nukkuu niin hoivaavasti tuossa patjalla punaisen, pehmeän maton päällä. Pieni hymy kiirii huulilleni, niin rauhassa hän on, niin taivaallisen ihana ihmislapsi. Jos lepäänkin vain tässä tunteessa, välittämättä yhtään mistään muusta. Ihoani kutittaa jälleen. Lapsi tuhisee, nostaa unissaan pientä kättänsä. Kärpänen laskeutuu hänen otsalleen, hän laskee kätensä nenälleen. Unissaan. Huitaisen kärpäsen pois hänestä.
Ajatuksieni virtaa, ajatukseni virtaavat. Käyskentelen pihamaalla avojalkaisin. Maa on jo kylmä. Kylmä maa tekee hyvää. Juurruttaa. Käyskentelen ja etsin värejä päivääni. Harmaiden pilvien takana on taivaansini,tuolla pohjoisessa ilmansuunnassa - sinitaivas. Tuuli tuulee juuri sieltä tuoden sineä minuun.
Päätän tehdä jotain toisin kuin yleensä tämänkaltaisessa olotilassa. Olematta yksin otan vastaan seuran. Kiitän hänestä, joka saapuu.Ja koen iloa, että koen kaikenmoisia tuntemuksia. Tuntemusteni kimara opettaa. Kokea elämää tuntien sen elämän elävän minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti