Talvivalkosipuli syksyn maahan

Ostin Hyötykasviyhdistykseltä valtavia suomalaisia luomuvalkosipulin istukkaita syksyn istutusta varten. Kotimaista vanhaa, isokyntista  kantaa ' Aleksandraa' sekä virolaista kantaa nimeltä ' Kodaver ', nämä molemmat sipulikannat tekevat aivan valtavia sipuleita jos ja kun maan kunto ja sen tarjoamat ravinteet ovat otolliset!  Aleksandran sanotaan olevan valkosipuli kasvattajan unelmalajike, enkä kyllä epäile yhtään saatuani käsiini nuo sipulit. Voi tivas miten vahva energia niistä huokuikaan!! ValkosipuliVoima! Edellisenä vuotena en ehtinyt saamaan näitä kyseisiä kantoja Hertalle ollenkaan, sillä ne myydään yleensä loppuun aika nopeasti näissä syksyissä. Tänä vuonna olinkin siis kärppänä paikalla ja niin toi postisetä ihanan paketin Hertalle.

Vahva-aromiset talvivalkosipulit istuteaan siis nimensä mukaisesti talvea vasten, syksyllä, syyslokakuulla, hyvässä ajassa ennen neiti roudan ilmaantumista päälle maan ja silti on oltava tarkkana ettei heitä maahan laske myöskään liian aikaisin. Täällä pohjoisessa hyvä isututsaika on juurikin näinä syyskuun viimeisinä päivinä, nyt käsillä etelässä lokakuun puolessa välissä.Laskin kuoritut kynnet 10 cm syvyyteen, kuulemma parempi olisi 7 cm syvyys, mutta  eiköhän ne nuillakin syvyyksillä kasva kokoonsa - kiitos kasvakaahan. Pointtihan on se, että liian syvä istutussyvyys pienentää valkosipuleiden kasvua, koska kasvuunlähtö ns. viivästyy keväällä. Niin sanotusti siksi, että siltihän kaik aina oikeassa ajassa ollen on. Olethan rakas tarkkana, että kynnen kanta tulee alaspäin maata vasten. Suurten kynsien väliin toisiinsa nähden kannattaa jättää 10 - 15 cm : n tila heidän kasvaa. Valkosipulipenkki olisi suotavaa vielä kattaa syksyn lehdillä, koivunlehdillä mieluiten 10 cm kerroksella ja niin ovat valmiita juurtumaan ja keväällä kasvuun lähtemään.Ovat ihania ensimmäisiä kasvuntoiveita, kun niin aikaisin kasvuun sipulit keväällä kumien sulettua lähtevät. 

Lannoitus kasvuvoimaksi

Valkosipulit tarvitsevat paljon, paljon ravinteita ottaakseen käyttöönsä koko potentiaalinsa ja kasvaakseen kokoonsa mittavaan. Hertalla valkosipulit ovat tänä vuonna istutettuina tuollaisessa kokeellisessa kerrospenkissä, jossa muhevana ravinteena on kasvijätteitä, palanutta hevonlantaa sekä kompostia. Valkosipuli rakastaa myös puhdasta puuntuhkaa, joka ph:n nostamisen lisäksi suo kasvulle magnesiumia, fosforia, kaliumia ja mittaamattoman arvokkaita hivenravinteita. Typpeähän tuhkassa ei ole lainkaan. Arvokas tuhka torjuu myös sipulikärpästä. Annathan aina tuhkan eri aikaan muun lannoituksen kanssa, koska tuhka irroittaa esim. lannasta typpeä kohti suuria taivaita, katotaa taivaantuuliin. Keväällä valkosipuleille annetaan jälleen lannoitetta, joka voi olla esim. kaikkia kasvin tarvitsemia ravinteita sisältävää ruohokatetta, hevonlanta on ihanaa myös. Kolmannen kerran kesäkuun puolella välin lannoitetaan vielä kertaalleen. Eli kolmisen kertaa lisäravinteita , niin johan jaksavat kynnet pullistua! 

Valkosipuli tarvitseepi vettä kasvukaudella noin kerran viikossa, ja jos sitä ei taivas pudota päällensä, niin hieman tarvitseepi meidän apuamme tuolloin.

Näihin aatoksiin, puutarhansyksy, ihana raikas happi, syvät hengitykset ja kiitollisuus!

Kasvot Ihomatkalla, kasvoin Ihomatkalla minuun

Suuri päivä. Ihomatka. Katsoin eilen kasvoihin, joita en tunnistanut omikseni. Katsoin ja tahdoin paeta katsomaani. Katsoin ja etsin jotain tuttua, näin pelkoa ja haurautta ja lopulta löysin peilikuvasta vahvuutta olla heikko, tunnistin tuon vahvuuden suureksi omaksein.  Etsin peilikuvasta kauneutta, katsoin syvälle silmiin ja yht'äkkiä koin olevani aivan jotain muuta kuin katsomani peilikuva, silmätkään eivät enää tuntuneet omilta ja samalla silti tuntuivat. Kuin katsoa jostain suuremmasta minuun. Silmät olivat kuvajaiseni ainut osa, jonka pinnalta tunnistin. En osaa selittää, ei kait tarvitsekaan minun sitä tehdä. Ymmärtämättömyydessä avautuva elämän arvoituksellisuus on. Kirjoittaa minä  tahdon sen, mitä tulevan on tarkoitettu tähän.

Meistä tulee kauniita, kun näytämme tunteemme avoimesti. Meistä tulee sitä mitä jo olemme. Kuinka usein tunteitamme yritetäänkään kuitenkin tukehduttaa, niin ulkopuoleltamme kuin sisäpuoleltamme, itse ja muut, yksi yhdessä. Kohtasin eilen valkoisessa talossa yhden suuremmoisen naisen, hoitajan, joka sanoi minulle heti kohdattuamme, että itke vain, anna tulla, se on nyt tässä hetkessä varmasti ainos helpotus, joka purkaa ainakin jotain. Hän oli ensimmäinen tuon valkoisen talon henkilökunnasta, joka minuun niin sanoi. Hän sanoi,  tiedän, että kirvelee, sattuu, kutittaa, mutta et voi tehdä mitään, itke siis kun itkettää. Kiitin häntä kyynelein ja pian jo hymyikin ja naureskelinkin. Kohtasin myös kaikessa tasapainossamme ihmisiä, jotka vähättelivät itkua ja muistin, koin kuinka yleistä onkaan sanoa itkevälle " älä itke". Kieltää itkemästä, mitä meissä silloin tapahtuu ? Älä itke, älä päästä irti, pidä sisällä. Onko itkevän valo liian kirkas kohdattavaksi, itku herättää aina toisessakin jotain. Pelottaako se. Pelottaako toisen ihmisen itku ? Sallitko sinä itsesi itkevän ? 

Minä siis itkin, ja itkin paljon. Kuinka onnellinen olekaan, että elämässäni on ihmeitä joiden kanssa voin jakaa tunteeni, kaikki tunteeni. Häpeä. Sitäkin minä koin, jonka rehellisesti vastaanottaessani koin häpeää, siitä, että koen häpeää. Häpeää olla näkyvillä siinä muodossa. Olisin halunnut hautautua jonnekin syvyyksiin, koska en voinut katsoa itseäni peilistä, sillä sieltä katsoi kasvot, jotka olivat muodottoman turpeat, silmät jossain siellä turvotuksen syvyydessä, juurevan värin alla. Mutta mitä on Kaiken alla. Ulkoinen ja sisäinen, yhtä kaikki ja ulkoinen ilmentäen sisäistä kysyn itseltäni, mitä sisäistä tämä minussa ilmentää. Ihoni tässä hetkessä.

Hetkissä elisissä oli paljon eitä, nyt sen huomaan. Ei, ei ei, ei. Jokainen 'Ei' vie minua kauemmaksi, estäen minua olemasta. Tiedostaessani tuon Ei-energian, 'Ei' menetää voimansa. Maatessani hiljaa alla suolaisten kääreiden huomasin tämän, ymmärsin, että taistelen vastaan, kun minun tulisi olla puolesta, ein tilalle tuli kyllä. Taistelin mielessäni mm. sitä vastaan, etten kyllä tahdo, en tahdo, en tahdo ottaa länsimaisen lääketieteen suomia perusparannuskeinoja. Nyt tahdon, tahdon, tahdon ravita, puhdistaa, tervehdyttää kehoani tulsilla, valkosipulilla sekä kurkumalla ja paljolla muulla. Tapahtuu mitä tapahtuu, hengitän valkoista sisääni ja se tuntuu minussa hyvältä. Otan vastaan. Ennen kaikkea otan sen vastaan, minkä minä avuksi koen.

 Ei tämä tarina loppu ole. Tutkin ja opin niin kauan kun elän. Elän kun olen avoin. Elän kun tunnen häpeää, häpeää kun tunnen häpeää, elän kun olen rehellinen sanoissani, teoissani. Etenkin itselleni. Elän kun koen pelkoa, elän kun löydän sen takaa Rakkauden.  Voin tutkia syvemmin miksi tunnen mitä tunnen, tai voin vain tuntea ajattelematta, analysoimatta sitä sen enempää. Molempi parempi - Rakkaus.  Toivotan elämääni tervetulleeksi myönteisiä elämyksiä ja vähemmän myönteisiä, jotka aina lopulta avaavat myönteisen aarteensa valepukunsa takaa.  Jälleen kerran minä avaudun armollisuudelle. Tässä on hyvä olla. Ja niin ja näin löydän jälleen myös kehoni kasvot. Ystäväni Juha Tulkin kautta viesti Kaikkeudelta syvälle minuun tuntuu  "Annan itselleni luvan olla esillä. Saan olla näkyvä. " 

Mitä minä kirjoitin. Ehkä luen, mutta en nyt. Hän herää, minä menen sulkemaan hänet syliini, Kiitos.

Herttain kerrospenkkikokeilu

Ajattelin, että kokeilenpas  Aurinkopäivän kunniaksi tämmöistä kerroksellista penkkiä kasvimaallemme, sillä ajatuksella, että saan palautettua ravinteita ihanaan hedelmälliseen maahan,ravinnoksemme matojemme  sekä  ensikesän hyötykasvien, varsinkin paljon ravinteita kaipaavia kurpitsoja sydämellä pitäen. Tämmöiseen kerroskselliseen penkkin suhtaudun  myös toivomuksessa lämmön varaus. Ja mikä ihana mahdollisuus haudata kiitollisena kasvijätteitä suoraan kasvimaan uumeniin, jotka sitten maantuvat muhevaksi mullaksi ojentaen ravinteita jälleen maahan. Ja näin se meidänkin nurmelta esiinkaivamamme savimaa keveneepi ja muhevoituu eloperäisen jätteen ansiosta! Voima! O

SyysAuringon helliessa hipiääni,kaivoin siis ensin vahvoin kätösin lapiolla kutakuinkin lapionpiston, ja vähän enemmän, verran syvyyttä tähän penkkiin ja nakkelin risuja tuonne pohjalle lepäilemään. Enemmän kyllä risuja penkin pohja sain, kuin tässä kuvassa havaittavissa on. Sinne menivät terijoensalavan oksat, mustaherukkaa sekä koivun puustansa pudottamiaan risuja.

Sitten heittelin risujen päälle runsahasti kasvijätteitä, naatteja, auringonkukan varsia ja kurpitsan varsia sun muuta mitä nyt tuossa sadonkorjuussa oli jo saatunna maasta.

Seuraava kerros muodostui hevonlannasta ja puolittain / kokonaan kypsyneestä kompostista, keittiöjätekompostista.

Kompostin päälle kauhoin penkistä lapioimani mullan ja laitoin päälle vielä syksyn lehtiä maan suojaksi, sillä paljaana maata ei tulisi koskaan pitää ja lehdistäkin madot saavat syödäkseen. vaikkei tämmöisiä penkkejä loisikaan kokeeksi, niin suosittelen silti kattamaan hyötytarhan paljaat kohdat syksyn värikimaralla, eli kuivilla lehdillä. Tämä ei ole aivan ns. lämpöpenkki, mutta jotain mukavaa aivan varmasti. Luotan pyhään kiertokulkuun ja keväällähän sen kasvuvoiman sitten kohtaa - kiitos.

Oranssia kultaa puutarhasta

Kaunis, kaunis kotipihlaja ( Sorbus aucuparia ) tuo suomalaisten vanha Pyhä Puu antaa satoaan tänä vuonna yllinkyllin meille kaikille luomankunnan jäsenille - linnuille, hiirulaisille, myyrille, ihmislapsille, ötökkäisille pikkiriikkisillekin. Niin upeasti roikkuvat tertuista nämä puut, ihanaa värihelmeä heijastellen. Tuota pihlajan marjassa olevaa viiskanta suomalaiset ovat pitäneet ihanasti onnea tuovana symbolina. Suojelua ja onnea, joista velhojenkin taikasauvoja valmistettu on.

Todettakoot pihlajasta puutarhurointia ajatellen sen verran, että omenantuholainen, pihlajanmarjakoi, jättää muuten omppuset ilomielin syömättä jahka pihassa on pihlaja, joka tarjoaa marjojaan tälle öttiöiselle ravinnokseen. Yhteiselo on jälleen avainasemassa, monimuotoisuus, toinen toistaan suojellen! Kotipihaamme koristaa tässä hetkessä neljä isoa pihlajaa ( ja viisi nuorta omppupuun taimea ), joissa riittää tilaa lintujenkin temmeltää. Ajatelkaas, että parhaimpina vuosina yhdestä puustaa saattaa saada jopa parisataa kiloa satoa! 

Kiipesin minä siis eilen tikapuille, ja poimin syys tuulessa, lehtien iloisessa tanssissa, tuota oranssia kultaa punaiseen pieneen ämpäriin ja valmistin niistä hyvin lääkinnällisen oloista, voimakkaan makuista hilloa. Löysitin sosetta kombuchalla, joka tuo soseeseen myös suolistoystävällisiä probiootteja sekä muita happoja ja entsyymejä.Tässäpä ojennan ajatuksia siihen, senkaltaisen soseen simppeliin valmistamiseen.

Kombuchainen pihlajanmarjasose

n. litra pihlajanmarjoja

5 pikku omppua

0,5 dl kombuchaa

kanelia, inkivääriä, kardemummaa

( hunajaa )

Surrautetaan tehosekottimella mieleisen pehmeäksi, säilötään lasipurkkiin ja laitetaan kellariin vielä tekeytymään. Tänä vuonna säilöin näitä c-vitamiinipakkauksia myös ihan pakkaseen ja kuivannutkin olen niitä hiukkasen, jotta voin maustaa niillä pirteästi raakasuklaatia. Tänä yltäkylläisenä tuoreaikana marjoja kannattaa kyllä surrauttaa pirtelöön päivittäin, mehustaa, napsia suoraan suuhunsa ja keittää myös teeksi! Otetaan käyttöön tämäkin kulta!

Villin puutarhan verta vahvistava vihreä pesto

Olemme niittäneet joitain paikkoja pihamaallamme aivan sitä ajatellen, että saisimme korjata villivihannesten aatelistoa, nokkos - ja vuohenputkisatoa koko kesän. Taivaisiin kohottelevista, suuremmista nokkosista keräilen myös satoa heidän latvaosistansa. On kyllä ollut upea kesä, joka päivä yllinkyllin villiä kaikessa yltäkylläisyydessämme kokonaisuutemme voimaksi! Ja näin sain siis jälleen kerätä nokkosta kuivumaan ja sen lisäksi valmistaa tätä taivaallisen maukasta pestoa.

Porkkanan naatti, nokkos, kehäkukkapesto - kiitos!

* noin kolmen porkkanan rehevät, vahvat naatit

* n. litra tuoretta nokkosta --> pikku kipollinen ryöpättynä ( kastetaan kuumaan veteen hetkeksi )

 ( Ethän heitä keitinvettä hukkaan, teeksi salli sen tulla, vaikka pirtelösi pohjaksi )

* 10 kehäkukan terälehdet

* 4 - 5 valkosipulin kynttä

* 1 t puhdistamatonta merisuolaa

* n 3 dl hyvää öljyä, käytin puolet pähkinäisen aromikasta hamppuöljyä ja puolet laadukasta    oliiviöljyä ( TerraCreta! )

Ainekset siis tehosekoittimeen ja surrautetaan sydämellisesti tahtomansa rouheaksi, virtaavaksi massaksi. Purkitetaan. Ei todennäköisesti säily montaa hetkea, sillä on vaan niin käsittämättömän hyvää! Jos jostain syystä rupeaa jääkapissa venymään, niin parin viikon kuluessa olisi hyvä saattaa tämä makutaivas kehoonsa!

Rakkaudesta keittiömatkaan ja ravitsevaan, suuremmoisen maukkaaseen voimaruokaan!

Ja ne eläväiset porkkanannaatit, joita ei tehdä pestoksi, syödä salaattina taikka muhennoksena esim lampaanlihan kanssa, kuivataan talven varalle eikös niin! Ihanaa elämää, elävää elämää kehollein, vain paras on kyllin hyvää, koska olemme kaiken tämän arvoisia ja paljon enemään. Rakastetaan itseämme.

Aika syys, elämän kehä, kauniit kuolemat ympärillämme

Minä Rakastan luontoa ympärilläni, luontoa minussa. Jokaista vuodenaikaa, jotka elävät minua kukin omalla pyhällä olemuksellaan. Minä tarkkailen mitä ympärilläni tapahtuu, mitä minussa tapahtuu. Syksyisellä peltotiellä minä kävelen ja hymyilen, kuuntelen kuinka elämä on nyt, suuri kiitollisuus ja ilo säteilee sydämeeni. Puut varistavat lehtiään, äänimaailma on niin paljon enemmän pinnalla maan, seassa kasvillisuuden, kuin alkukesällä, jolloin elämän äänet enemmän ilmassa, maan yläpuolella. Oletteko ajatelleet, kuulleet, kokeneet tämän ? Kesällä elämän äänet läpi lintujen ja öttiäisten virtaa siinä kasvillisuuden seassa, ilmoissa. Linnut tekevät pesiään, poikaset sirkuttavat, pölyttäjät pörräävät, kasvit kasvavat kohisten. Viisaus on vasta aluillaan, kaikki opettelemassa ja kasvamassa. Syys kun tulee, niin kesän aikana opittu viisaus huokuu kasveista, horsmaparrat töröttävät ja luopuvat haituvistaan kesän mittaisen eletyn elämän edessä, heistä huokuu tyytyväisyys, luopuminen ja hyväksyntä. Ilmassa ei ole enää sellaista lapsen riemua kuin alkukesällä horsmalastenkin kiljahdellessa kasvuaan. Nyt sienet myhäilevät samettisella äänellään valtakunnissaan rauhallista olemustaan, kiireetöntä leppoistamistaan. Heidän äänet juurruttavat, ne tulevat jostain niin kovin syvältä taivaallisen maan.

Kurjet lentävät jo niin korkealla, etten enää näe heitä silmilläin. Yllä täyteläisten, puhtaiden pilvien, jotka välissämme. Kuulen heidät ja näenkin sydämelläni. He muuttavat, lähtevät jälleen kasvamaan uusiin tiloihin, uusiin maisemiin. Yhdessä, sulavasti.  Ojissa joku aina rasahtaa, myyrät ja hiirulaiset talvivarastojaan keräävät ja kenties pesiäänkin jo rakentavat. Viileänä hetkenä eivät perhosetkaan enää lennä. Ääni on maassa. Sympaattisia muistoja maanpäällisestä elämästä, äänet jotka tulivat minuun - kiitos <3 

Kun en yritä ymmärtää elämää, voin avata sielussani kunnioituksen syvempään ymmärrykseen <3

Siementenkerääjän yltäkylläinen syys, kohti siemen omavaraisuutta

Ai että kuinka kiehtovaa onkaan kerätä omaa  " siemenpankkia" puutarhapihamme sekä ympäröivän luonnon antimista! Siementen kerääminen, kuivattaminen ja tulevana keväänä kasvuun, multaan laskeminen on täydellinen kasvunkehän kokemus, joka saa minut paulouhinsa. Ajatelkaas siis näin -  säilöt siemen, laitat sen ensi keväänä hedelmälliseen multaan, hoidat rakkaudella, ihastelet kukkia, satoa keräät, kunnes tulee jälleen aika siementen - pyhä ympyrä sulkeutuu. Puutarha antaa entistä enemmän ihmeitä seurattavaksi, kun tarkkailee siementen kehittymistä, ihaillen samalla mitä monimuotoisempia siemenkotia. Ensi vuonna myös rahaa kuluu jälleen vähemmän uusien taimien kasvatukseen. Kenties myös muutama automatka vähemmän, suuremmassa mittakaavassa. Ehkä. Soisinkin ihmisten keräilevän enemmän siemeniä ja vaihtelevan niitä muiden hurmaavien kasvi-intoilijoiden kanssa, ollen riippumattomia, riippumattomampia maailman markkinoista, yhdessä vaihtotaloudessa tallustellen pieninsuurin askelin. Siemenissä on hohtonsa, elämän eväät.

Mangoldin siemenet kypsymässä - toivo

Samettikukan siemenet

Unikkoisen kotanen. Nuo akkunat avautuvat kodassa jahka siemenet ovat kypsiä - aaah viisaus ja voima

Kehäkukan kypsyväiset

Koko pitkän kesän tarjolla puutarhoissa on mitä suuremmoisia löytöjä siementen osalta. Niin monivuotisia perennoja kuin yksivuotisiakin kasveja. Mutta näin syksyllä siemenapajat ovat koreimmilaan ja vielä useat kypsyväiset siemensadot ihanaiset tuloillaan. Kulta-aikaa elää saamme puutarhoissamme edelleen. Hyviä aloittelijoiden siemenkeräyskokeiluja voisivat olla  tomaatit, krassit ja monet perennat, kuten lehtosinilatvat, ruohosipulit, akileijat, jotka ehtivät tuottaa kasapäin siemeniä kasvukautensa päätösjuhlaan. Unohtamatta unikkojen ja samettikukkasten siemeniä, niitäkin niin helppo kerätä ja säilöä on ja itävätkin ilolla. Helpoin ja yksi varmimmista kasveista kasvuunlähdön sekä siementen keräämisen osalta on varmaankin kehäkukka. Iki-ihana kehäkukka!  Minä aion Hertalla kokeilla nauriin kasvattamista siemensatoon saakka naapureiden vanhoilla, viisailla ohjeilla. Jätän myös palsternakkaa maahan, kasvattaen sitäkin kaksivuotisena ensi vuoden siemensadon toivossa ja talvivalkosipulin itusilmut kylvän maahan myös. Jään kokemaan ja odottamaan. Kiitos,

Vitamiinipommi liuskaratamo ratamokasvien mukaan tuotaa tuhansia siemeniä

Siemenet kerätään kypsinä, eli kun ne ovat tuleentuneet. Tuleentuneet siemenet ovat muuttuneet saman väriseksi kuin ne olivat maahan kylvettäessä. Monien kukkasten kohdin saa olla tarkkana, sillä taipumus pudottaa kypsät siemenet kuuluu kasvien viisauteen. Itse kiertelen puutarhassa näinä päivinä miltei päivittäin ja keräilen kypsyväisiä siemeniä suodatinpusseihin. 
" Kun siemenet alkavat muodostua, voi kuihtuneet kukat leikata penkistä varsineen päivineen. Kyllä siemenet kypsyvät niinkin, toiminnanjohtaja Anu Ranta Hyötykasviyhdistyksestä neuvoo."

Kerätyt siemenet säilyvät parhaiten siis joko paperipussissa tai purkissa valolta suojatussa, kuivassa ja tasalämpöisessä, ennemmin viileässä kuin lämpimässä paikassa.

Hunajakukkaisten siemenet

Monet kasvithan voipi toki kylvää jo syksyllä maahan, kuten luontokin opettaa ja elää. Kehäkukatkin kun laittaa maahan jo syksyllä, saa avautua kukkaloistolla jo aikaisemmin kuin kevätkylvöjen seurauksena. Jokaisen ihmeen puutarha on erilainen, mutta jokaisesta löytyy siemeniä kerättäväksi. Uskaltaudu ja innostu ihmeellisyydestä ja kietoudu entistä syvemmälle kasvien ihmeelliseen maailmaan!

Lehtosinilata luo suuren sadon siemenistä