Lapsemme ovat osa puutarhojamme ja permakulttuurissa puutarha on enemmän kuin osiensa summa. Ihmisten hyvinvointia, huolenpitoa maasta ja maapallosta. Hänelläkin on henkilökohtainen vastuunsa puutarhassamme - tälllä hetkellä hän tutkii, ottaa hereenpalon pikkiriikkiseen käteensä, tuo sen varovasti suuhunsa ja maistaa. Minä tarkkailen, hän tarkkailee - se on meidän molempien tehtävä tässä hetkessä ja kaikesta tästä alkaa suunnittelu kohti uutta. Hän oottaa uden suunnan kohti maa-artisokkaa. Kaiken suunnittelun perusta on tarkkailu. Permakulttuurissa ei tunneta jätettä, luonnossa ei tunneta jätettä, kaikki kiertää kuin rakas lapsemme ympäri puutarhaamme. Vain kiertokulkuja on elämämme täynnä. Ihmeitä.
Tahdon tarjota hänelle mahdollisuuden taianomaisten kokemusten luomiseen puutarhassa, luonnossa yleensäkin. Jotta hän saisi vapaasti ihmetellä, ilman liiallista ohjailemista. Se, että hän ottaa käteensä jotain luonnosta ja vain kuulostelee sen sanomaa, ilman että minä olen nimeämässä sitä mitä hänen kädessään on. Näillä eväillä etenemme tänään puutarhassamme. Joskus parasta mitä minä voin tehdä, on unohtaa oppimani ja katsoa uusin silmin - kuten hän sen tekee. Luonto koskettaa vain, jos Häntä kosketetaan. Lukemalla ei kosketusta osaksensa saa. Kosketellaan. Tahdon, että hän muistelee kosketuksiaan kiitollisena myös aikuisena - ihana elämä hänessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti