perjantai 5. syyskuuta 2014

Kompostikuivikkeen sietämätön keveys

Sadonkorjuuaika on käsillä ja samalla talvenvarainen kompostointiin valmistautuminen alkaa ihanasti. Toimivan kompostoinnin a ja o on typen ja hiilen suhde, eli että tämä taivaan lahjamme - kompostimassa olisi tarpeeksi ilmavaa eikä haisisi pahalla vaan päin vastoin suuremmoisen hedelmälliselle maalle, jota on ilo tuoksutella.  Komposti, etenkin tarkoitan tässä nyt kotitalouskompistia, joka sisältää paljolti typpeä kaikkine banaaneineen sun muineen, tarvitsee sekaansa seosainetta. Puolet ja puolet. Monet meistä ovat varmasti tottuneet käyttämään markettien brändättyjä kuivikkieta 50 litran säkeissä. Nämä kompostikuivikkeet sisältävät mm. turvetta, jotka sen lisäksi, että voivat hidastuttaa täyteläistä kompostointia ne eivät myöskään ole kestävänkehityksen mukaisia. Turvetuotannolla on valtavat vaikutukset soidemme monimuotoisuuteen ja turvetuotannon aloittaminen johtaa suon alkuperäisen eliöyhteisön täydelliseen tuhoutumiseen. Piste. Karu totuus.

Mutta rakkaat ihanaiset, ei meidän tarvitse ostaa valmiita kompostikuivikkeita, vaan jokainen voisi ilolla vaihtoehtoisesti kerätä ja varastoida pihamaaltaan esim. syksyn kuivia lehtiä, kuivaa heinää, oksahaketta sun muuta tämänkaltaista massaa kompostinsa seosaineeksi ja jos sahanpurua tulee niin kaikesta tämänkaltaisesta voisi tehdä kunnon sekoituksen! Oma puutarha tarjoaa kyllä kaiken tämän,m emmekä tarvitse puutarhamme ulkopuolisia resurreja kompistimme toimimikseksi.  Ei siihen kompostiin tarvita brändättyjä tuotteita pus, vaikka nekin ovat kertomansa mukaan valmistettuja luonnon omista raaka-aineista, niin koko prosessin läpikäytyään ne eivät ole koskaan enää ekologinen vaihtoehto. Toki aina paras mahdollinen vaihtoehto on paras Kaikkeudelle ja paraskin vaihtelee ja mikä nyt kullekin on tärkeää. On tännekin tupahan kulkeutunut yksi kuivikepussi kevättalven kompostihuolissamme. Mutta nyt meillä Hertalla puutarha tarjoaa kuiviketta niin paljon kuin vain jaksaa varastoida ja tänä vuonna kyllä varastoin! 

Puutarhajäte tarjoaa siis suuremmoisille pieneliöille  ihanasti hiiltä sinne kompostielämään, ja näitä hiiliyhdisteitä he käyttävät tuottaakseen energiaa. Typpeä, jota he saavat keittiöjätteestä, he käyttävät solujensa rakennusaineeksi. Tasapaino hiilen ja typen välillä on siis avainasemassa kompostoinnissa, avattakoot sitä vielä tässä toistamiseen. Kuiviketta riittävästi siis, jonka luonto tarjoaa ihan ilmatteeksi - kiitos!  Kaikki toimii,luotan ja uskon luonnon viisauteen. Rakkaus. Ja ihanaa kun kompostimme viimeinkin pöhisee tuolla pihan perällä - eläkööt elävä elämä! Nyt haravoimaan! Koivunlehdet ovat muuten parhaimpia lehtiä kompistiin ja niitä nyt säkkikaupalla jokainen varastoimaan talvikompoistoinnin varalle! Jos näitä seosaineita on vielä mahdollsiuus säilyttää lämpöisässä tilassa, niin vielä prempi. Kyllä tykkää viileä massa kun saa sekaansa lämmintä lehteä kylmän sijaan. Niin ja jos sinne kompostiin herätettä kaipaatta, niin jättäkää silloinkin ne kaupalliset tuoteet lempeästi hyllyyn ja pissailkaa kompostiin! Tai no älkää nyt suoraan sinne pissatko, vaan laimentakaa virtsa 1 : 10 ja sitten kompistiin! Virtsa on paras heräte!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti