lauantai 6. syyskuuta 2014

Iholla - rakkaudellista ihon hellimistä luontoäidin valtakunnasta Frantsilan tapaan

* 1 dl manteliöljyä tai jotain muuta ihanaa, mieluusti kylmäpuristettua kasviöljyä
* 1 dl ihania kasveja silputtuna ja musrkattuna lempeästi : kehäkukkaa, pihatähtimöä, porkkanan naatteja sekä piharatamoa. Laitoin myös kaksi orvokin kukkaa ihanasti.

Ihoa ajatellen jumalallisella kehäkukalla on tulehdusta sekä ihon pintakerrosta parantavia ominaisuuksia. Sen on kuulema todettu sekä koettu myös rauhoittavan, desinfioivan ja parantavan haavoja sekä ihottumia. Intiassa temppeleitä koristavat kumalat ovat koristeltu kehäkukkaseppelein. Porkkanan  hellii ihoa niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Pihatähtimön pii, kaliun, GLA, saponiinit hoitavat mahdollisa iho-oireita ja ravitsevat ihoa pehmeäks. Piharatamo ja ratamoilla yleensäkin on antibakteerininen vaikutus, ratamo rauhoittaa kutinaa, pehmentää ja uudistaa ihoa. Ratamon ehkä tunnetuin vaikutus lienee liittyy haavojen parantamiseen ja sillähän onkin verenvuotoja tyrehdyttävä, hoitava vaikutus. Hyönteisten puremiin ratamosta saapi myös suuremmoisen pika-avun.


Kasvit silputaan ja murskataa, jotta vaikuttavat aineet pääsevät solukoista antamaan hoivaansa ihollemme.
Pehmeä, täyteläinen öljy päälle ja uunin lämpöön. n. 60 astetta ja pari tuntia haudutetaan, jonka jälkeen öljy siivilöidään ja purkitetaan lasipurnukkaan. Säilytys mieluusti viileässä.


Rakkaudesta hyvinvointiin. Ja ihanasti tulen lämpöön muhimaan saan antaa. Tulta lisänä tähän voiteeseen - kiitos. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti