Hän pieneni kehossansa, vaan suurempi on. Kuinka kevään tuska poltti pois tarpeettoman ja kiitollisena rohkeudesta jok'hällä oli, jot' hällä ollut ei. Ja niin vaik' pieneni, niin suureni hän. Ja elo elää vapaammin kuin koskaan aiemmin Hän, Joten hyvä hänen olla on, hyvin, hyvin hyvä olla on. Maailmoja monia. Sammalpolu kivinen, hän läpi tallusti sen. Syleili vihaa, kylvi kukkia, joist kukaan itänyt ei. Ei vihalla kylvää voi, mutta viha muutosvoimana tärkeä on ja kaunis niin, oi käytä sitä ja elä läpi rakkauden. Vihata alla Rakkauden. Oi niin Hän, oi Luonto hän sen jälleen näytti, ei kukkia vihalla kylvää voi. Niin hän, minä siis vihasin kunnes havaitsi mielen muuttaneen tämän taistelukseen, kilpailukseen. Vihaan, suren, tuskissain olen, jotta tuska hänetkin polttakoot. Ja sitten tämä Kaunis, irti päästi Hän ja n hän. Hän valitsi rakkauden , tuntemattoman. Tuntematonta eläen siis, tässä katsoo Itseään. Ja niin tuli Uus, oi peili uus tuo Rakkauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti